Esittely
Ottelutilastot
Pirkka-turnaus
2017 - Nuorten kilparyhmä - AIBA
Klo 11:00 Hervannan Vapaa-aikakeskus
7
Tou

Ennakkoinfo


Kansainvälinen turnaus A-D tytöt ja pojat
punnitus 8.30-10.00, kilpailut 13.00

Okkonen Pirkan mestariksi!


Oulun Tarmon Elias Okkonen voitti sarjansa B-52 kg tänä viikonvaihteena isketyssä kansainvälisessä Pirkka-turnauksessa. Tämän päiväiseen finaaliin Okkonen sai vastaansa sähäkän englantilaisen Matt Winnin. Ottelu lähti tasaisissa merkeissä liikkeelle, mutta ensimmäisen minuutin jälkeen tarmolainen alkoi saamaan varsinkin takakäden suoran englantilaisen suojauksen läpi. Toisessa erässä Okkonen lisäsi vielä juonikkuutta otteluunsa ja sai vahvat sarjansa entistä paremmin perille. Kolmannenkin erän sujuessa oululaisen komennossa, niin tulos oli voitto kaikin tuomariäänin Okkoselle. Uransa parhaan ottelun otelleen Okkosen mielestä ottelussa jäi vielä parannettavaakin: "Matsissa olisi voinut vielä puristaa lisää, kunto olisi kyllä riittänyt" Tästä on hyvä jatkaa kesän peruskuntokaudelle ja toivottavasti syyskaudella tulee lisää kansainvälisiä otteluita.

Tämän vuoden Pirkka-turnauksessa oli ennätysmäärä osallistujia 167 ja otteluita peräti 111. Isäntäseura Tampereen Voimailuseura veti turnauksen läpi rutiinilla ja järjestelyt toimivat moitteettomasti. Oulun Tarmo kiittää!

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Lisää uutisia
Oulun Tarmo ry
«  Syyskuu   »
Kategoriat